Me olemme Keski-Suomen Liikepalvelu Oy

Keski-Suomen Liikepalvelu Oy on vuonna 1985 perustettu, joustava ja luotettava yhteistyökumppani yrityksesi taloushallinnossa. Me räätälöimme yrityksellesi juuri oikeat tilitoimistopalvelut, jotta yrittäjänä voit keskittyä ydinliiketoimintaasi sekä oman osaamisesi toteuttamiseen. Toimipaikkamme sijaitsee Jyväskylässä ja palvelemme asiakkaita ympäri Suomen. Asiakaskuntamme vaihtelee pienistä yrityksistä keskisuuriin yrityksiin.

Tavoitteenamme on luoda hyvää fiilistä ja palvella tyytyväisiä asiakkaita.

Tarjoamme taloushallintopalveluiden lisäksi myös vilpittömän keskustelukumppanin, jonka kautta yrityksesi talousasioiden hoitaminen on vaivatonta. Meillä asiakaspalvelu on henkilökohtaista ja luottamuksellista. Asiakkaanamme saat itsellesi yhteyshenkilön, jonka kanssa asioit ja johon voit aina olla yhteydessä.

Tiina Majala, toimitusjohtaja
KTM & KLT

Tiina on taloushallinnon moniosaaja. Koko työuransa ajan hän on työskennellyt monialayrittäjänä niin tilitoimiston, ravintolan kuin vuokraustoiminnankin parissa.

Vuodesta 2009 lähtien Tiina on toiminut Liikepalvelu Oy: pääomistajana ja toimitusjohtajana. Tiina on aloittanut Liikepalvelussa jo vuonna 1985.

KLT -tutkinnon suorittaneena kauppatieteiden maisterina hänellä on työuran tuoman vankan taloushallinnon kokemuksen lisäksi laaja käsitys taloushallista kokonaisuutena.

Yhteistyö yrittäjien kanssa on aina ollut Tiinan syy, miksi hän ei kyllästy taloushallinnon maailmaan. Ihmislähtöinen ja henkilökohtainen palvelu korostuvat Liikepalvelun tavassa palvella asiakkaita.

Tiimi

(etunimi.sukunimi@liikepalvelu.fi)

 

Tiina Majala,
toimitusjohtaja

Juuli Pykälinen,
laskenta-asiantuntija

Veikka Pykälinen,
avustava laskenta-asiantuntija

Kimmo Halttunen,
avustava laskenta-asiantuntija

Virallisesti auktorisoitu tilitoimisto

Toimintamallimme ja järjestelmämme on tarkastettu ja meiltä löytyy alan tiukimman seulan, eli KLT-tutkinnon, suorittaneita ammattilaisia. Taloushallintoliitto valvoo toimintaamme ja raportoimme toiminnastamme avoimesti.

Henkilöstömme saa jatkuvasti uusimmat sekä ajantasaisimmat tiedot, koulutukset ja ohjeistukset. Auktorisoituna tilitoimistona meillä on vastuuvakuutukset kunnossa.

Ota meihin yhteyttä ja keskustellaan lisää